Ruotsalaistähdiltä väkevä paluu SM-sarjaan – suomalaiset jäivät nuolemaan näppejään

Snowcrossin SM-sarjan kauden kolmas osakilpailu alkoi perjantaina Kuopion Tahkolla. Avauspäivänä päähuomio kiinnittyi tutusti Pro-luokan ja Pro Lite -luokan aika-ajoihin, joissa haettiin asetelmia lauantain finaaleihin.

Pro-luokan ensimmäisen aika-ajon nopeinta vauhtia piti ruotsalainen Emil Hansson, joka piti loistavaa vauhtia jo harjoituksista lähtien. Hanssonin lisäksi suoran finaalipaikan ensimmäisestä erästä nappasivat Juuso Loukko, Jarno Hietalahti, Topi Posti ja Pieti Puhakka.

SM-sarjan kokonaispistetilanteessa toisena oleva Mikko Osmo jäi erän kuudenneksi, minkä vuoksi hän sai jännittää kohtaloaan B-finaaliin asti.

Toisen aika-ajoryhmän voittoon taisteli myös ruotsalaiskuski, kun kokenut John Stenberg jätti muut taakseen. Suoraan finaaliin ajoivat myös Jere Tynkkynen, Emil Sundvisson, Sami Huttunen ja Joonas Keskiaho.

Ruotsalaiskaksikko Hansson-Stenberg teki paluun SM-sarjaan Tahkolla jätettyään Tornion osakilpailun väliin. Duo nähtiin kauden avauskisassa Seinäjoella, missä Hansson vei koko osakilpailun voiton. Stenberg esiintyi myös vahvasti Seinäjoella, kun hän pokkasi hopeisen pystin kotiinsa.

Pro-luokan suurimpiin suosikkeihin kuuluvan Mikko Osmon ajo ei ottanut lähteäkseen B-finaalissakaan, kun hän otti varaslähdön, mikä vei automaattisesti hänen mahdollisuutensa selvitä neljän parhaan joukkoon. B-finaalista lauantain finaalieriin selvisivät Simon Lundström, Roy Ylä-Onnenvuori, Jonas Laakkonen ja Juha Haapamäki.

Sonkamuotkalta vahvaa tekemistä

Pro Lite -luokan ensimmäisestä finaalierästä suoran finaalipaikan ottivat Jomi Sonkamuotka, Aki Pietilä, Lasse Ruotsalainen, Antti-Jussi Hyvönen ja Martin Mjelde Muller. Toisessa finaalierässä kärkiviisikkoon ehtivät Oskari Hyvärinen, Niko Aho, Tony Honkanen, Jali Paajanen ja Joona Marin.

Pro Litessä ajettiin kaksi B-finaalia, joiden kärkikaksikoille oli luvassa finaalipaikat. Ensimmäisessä B-finaalissa kärkikaksikkoon ajoivat Aleksi Rehu sekä Tero Kuivalainen ja toisessa Juho Virmakoski sekä Pasi Kurkela.

Lauantaina ajetaan vielä Pro-luokan ja Pro Lite -luokan Last Chance -erät, joiden voittajille on luvassa paikka illan finaalieristä.

Perjantaina ajettiin myös harraste- ja veteraaniluokassa. Harrasteluokassa voiton vei Erkki Kamula. Hopean otti Santeri Pukari ja pronssin Joonas Okkonen. Veteraaniluokassa parasta vauhtia piti Reijo Ylä-Onnenvuori, joka jätti Jouni Kariniemen toiseksi ja Juha Syrjämäen kolmanneksi.

Pro-luokan finaaliin selvinneet:

1. Emil Hansson
2. John Stenberg
3. Juuso Loukko
4. Jere Tynkkynen
5. Jarno Hietalahti
6. Emil Sundvisson
7. Topi Posti
8. Sami Huttunen
9. Pieti Puhakka
10. Joonas Keskiaho
11. Simon Lundström
12. Roy Ylä-Onnenvuori
13. Jonas Laakkonen
14. Juha Haapamäki

Pro Lite -luokan finaaliin selvinneet:

1. Jomi Sonkamuotka
2. Oskari Hyvärinen
3. Aki Pietilä
4. Niko Aho
5. Lasse Ruotsalainen
6. Tony Honkanen
7. Antti-Jussi Hyvönen
8. Jali Paajanen
9. Martin Mjelde Muller
10. Joona Marin
11. Aleksi Rehu
12. Juho Virmakoski
13. Tero Kuivalainen
14. Pasi Kurkela

Kilpailut jatkuvat lauantaina kello 11.

2018-03-09T20:15:22+00:00